Kaupunkikuvatoimikunta on rakennusvalvonnan asiantuntijaelin ja sen tehtävänä on rakennushankkeiden kaupunkikuvallisen laadun arvioiminen.

Hankkeen tultua vireille Lupapiste.fi-asiointipalveluun, rakennusvalvontaviranomainen arvioi mitkä hankkeet viedään kaupunkikuvaan. Kaikki uudiskohteet ja kaupunkikuvaan olennaisesti vaikuttavat rakennusvalvonnan toimialaan kuuluvat hankkeet viedään kaupunkikuvatoimikuntaan lausuttavaksi. Hankkeille voidaan pyytää lausuntoa myös luonnosvaiheessa, näin voidaan tehostaa suunnittelua ja vältytään turhilta muutoksilta pitkälle vietyihin suunnitelmiin.

Kaupunkikuvatoimikunta kokoontuu kerran kuussa ja esityslista esittelymateriaaleineen lähetetään kaupunkikuvatoimikunnan jäsenille edellisen viikon torstaina. Kokouksen pöytäkirja vahvistuu samalla viikolla ja pöytäkirjaotteet siirretään Lupapisteeseen hankkeen osapuolten nähtäväksi.

Hankkeen esittelymateriaali tulee toimittaa sähköpostilla yhtenä pdf-tiedostona osoitteeseen sirkka.lamberg@kauniainen.fi viimeistään viikkoa ennen kaupunkikuvatoimikunnan kokousta. Tiedoston maksimikoko on 5 megatavua (Mt).

Esittelymateriaaliin tulee sisällyttää olennaiset ympäristöön vaikuttavat suunnitelmat, kuten

  • rakennuksen sijainti tontilla
  • rakennuksen korkeusasema suhteessa ympäristöön
  • maastomuokkaukset, esitettynä siten, että naapuritontin korot ovat arvioitavissa
  • säilytettävä puusto ja kasvillisuus, huomio kiinnitettävä erityisesti katunäkymän vehreyteen
  • pihajärjestelyt ja ajoliittymän sijainti; ajoliittymän maksimileveys on 6,5 metriä
  • naapuritonttien rakennusten sijainti, korkeusasema, kattomuoto, julkisivumateriaalit ja värit

Edellä mainittujen suunnitelmien lisäksi kaupunkikuvatoimikunnalle tulee toimittaa erillinen aluejulkisivupiirustus eli ympäristöselvitys, jossa esitetään rakennettava rakennus ja viereisten tonttien rakennukset oikeilla korkeusasemilla. Ympäristöselvitystä voidaan täydentää valokuvilla. Ympäristöselvitys tulee laatia katsekorkeudelta ja riittävän laajalti, jotta se ilmentää tosiasiallista katunäkymää. Kaupunkikuvallisessa arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen millaisen näkymän rakennus tai rakennelma muodostaa ympäristöönsä nähden.

Kaupunkikuvatoimikunnan kokousaikataulu ja jäsenet